Urheilutoimittajain Liitto laatii strategiaa lähivuosille
10.12.2018 12:50 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Urheilutoimittajain Liitto laatii strategiaa lähivuosille

Urheilutoimittajain Liitto laatii strategiaa lähivuosille

Urheilutoimittajain Liiton hallitus työstää tällä hetkellä strategiaa, jonka suunnassa toimintaa jatkossa kehitetään. Kansainvälisyys ja valtakunnallisuus ovat keskeisiä arvoja jatkossakin.

Urheilutoimittajain Liitto teetti viime syksynä Viestintätoimisto Tenhon tuella jäsenkyselyn, jonka tuloksissa korostui ammattitaidon kehittämiseen ja ylläpitämiseen liittyvän koulutuksen merkitys. Tästä käynnistyi hallituksessa keskustelu liiton strategian tarpeesta. Nimesimme työryhmän, joka alkoi työstää strategiaa. Työryhmän kokoonpanoksi muodostui Esko Hatusella laajennettu liiton työvaliokunta, johon allekirjoittaneen lisäksi kuuluvat varapuheenjohtaja Asko Tanhuanpää ja pääsihteeri Nina Jakonen.

Kesän jälkeen vietimme koko hallituksen voimin strategiapäivää liiton yhteistyökumppanin Mandatum Lifen tiloissa. Ja työ jatkuu tavoitteena strategian esitteleminen ensi kevään vuosikokouksessa.

Viiden vuoden tähtäin

Aluksi otimme tähtäimen vuoteen 2021, jolloin liitto täyttää 90 vuotta. Mutta aika tuntuu lentävän kuin siivillä, ja niin siirsimme hyvin pian katseemme viisi vuotta eteenpäin. Strategiatyöllä pohjustetaan siis vuosia 2019–2023.

Strategiatyön tarve nousee toimialan nopeasta muutoksesta. Olemme viime vuosina saaneet todistaa samanlaista perustavanlaatuista muutosta, jota kouluhistorian tunneilla kutsuttiin teolliseksi vallankumoukseksi 1800-luvun alussa. Mediatoimiala on internetin vaikutuksesta muuttunut monin tavoin.

Tästä nykyisestä murrostilanteesta tekee mielenkiintoisen se, että emme voi tietää, olemmeko muutosprosessin loppuvaiheessa vai yhä sen alkumetreillä. Mediatoimialan lisäksi urheilutoimittajan työ on muuttunut. Urheilu on muuttunut. Ja kai tähän muutokseen pitää lisätä vielä yhteiskunnan ja ympäristön muutosprosessitkin.

Ympäristön muutos vaikuttaa erittäin voimakkaasti niihin lajeihin, joita talviurheilun suurmaassa voidaan harrastaa. Jääkiekko ennakoi tilanteen ja rakensi aikanaan kattavan halliverkoston koko maahan. Jääpallo jäi sen sijaan tuleen makaamaan ja ihmettelemään Ruotsin jääpallohalleja. Nyt jääpallo, joka oli vielä 1950-luvulla suurin talviurheilupelimme, on juuttunut Suomessa pienlajiksi.

Yhteiskunnan muutoksesta käy esimerkkinä maahanmuuttokeskustelu. Urheilu on paras keino maahanmuuttajien integroimiseksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta maahanmuutto on vain yksi esimerkki maapallon pienenemisestä, kansainvälistymisestä.

Aasia tulee kuvaan mukaan

Suomen valtion strategiatoimikunnissa on mietitty jo pitkään Aasia-strategioita. Myös suomalainen urheilu on hyppäämässä tähän junaan. Kiinan presidentti Xi sopi viime vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa, että vuodesta 2019 tulee molemmissa maissa talviurheilun teemavuosi.

Tämä on kiinnostava näkymä. Kiinassa halutaan opettaa 300 miljoonalle ihmisille talviurheilun ihanuuksia. Siinä on tekemistä. Suomi haluaa olla osaltaan kertomassa, mitä on maastohiihto, mäkihyppy tai jääkiekko. Kiina valmistautuu tosissaan Pekingin 2022 talviolympialaisiin. Suomelle tarjoutuu mahdollisuus toimia tässä kumppanina ja asiantuntijana. Tämä kaikki tapahtuu nyt. Urheilutoimittajien kannalta Kiina-yhteistyö avaa aivan uusia juttuaiheita ja näkymiä. Kehityksessä kannattaa olla mukana.

Urheilun uusi pähkinä: eSports

Yksi näkyvimmistä muutoksen tuulista liittyy eSportsiin, siis tietokonepelaamiseen. Urheilutoimittajain Liiton hallituksessakin olemme jo keskustelleet suhtautumisesta tähän uuteen merkilliseen lajiin, jota esiteltiin liiton jäsenille viime keväänä. Iso kysymys kuuluu, tuleeko eSportsista olympialaji. Ennen kuin tämä toteutuu, veikkaan Yleisradion tai MTV3:n omistavan kokonaisen tv-kanavan tälle lajille. Enkä ihmettelisi, vaikka se tapahtuisi jo lähitulevaisuudessa.

Urheilutoimittajain Liitto elää keskellä monenlaisia muutoksia. Kysymys kuuluu, olemmeko mukana muutoksessa vai jättäydymmekö vähitellen ulkokehälle. Kaikessa visioinnissa täytyy kuitenkin pitää mielessä, että liitto on olemassa jäseniään varten. Ja liitollahan on yli 1 300 jäsentä koko maassa.

Teksti: Kalle Virtapohja.


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat