Fair Play -lehti: Maailmanmestari Aleksi Leppä jatkaa suvun ampumaperinteitä
4.1.2019 12:09 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Fair Play -lehti: Maailmanmestari Aleksi Leppä jatkaa suvun ampumaperinteitä

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä järjesti Changwonin MM-kilpailussa pienoisen mediamyrskyn voittamalla kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta. Kolmen asennon mestaruus on perinteisesti yksi ampujien eniten arvostamista saavutuksista. Lepän maailmanmestaruudet, ensin 300 metrin vakiokiväärissä ja sitten 300 metrin kiväärin täysottelussa (3 x 40 ls), tulivat sopivasti Suomen Ampumaurheiluliiton juhlavuoden aattona.

– Ammuin ensimmäisiä kertoja noin 8-vuotiaana. Kun olin 14–15-vuotias, isä kysyi, mitä oikein haluan, että haluanko keskittyä tähän kunnolla vai haluanko jatkaa sunnuntaiampujana vai lopettaa kokonaan. Siinä vaiheessa tein oman ratkaisuni, ja tässä ollaan, Leppä sanoo.

– Olin 16-vuotiaana ensimmäisen kerran EM-kisoissa ja siitä lähtien olen kuulunut maajoukkueeseen.

Lue lisää Aleksi Lepän ajatuksista uusimmasta Fair Play -lehdestä: Fair Play -lehti 4/2018.


Changwonin loistavissa kultamitaleissa on pientä
värivirhettä. Kumpikaan laji ei ole Tokion olympiaohjelmassa.
Niinpä Aleksi Leppä tekee suurta päätöstä. Hän on
lmoittanut Kadettikoululla pitävänsä opiskeluissaan
tauon vuonna 2019. Ampuminen on nyt ykkösasia.
– Tavoitteena on hankkia ensin maapaikka Tokioon ja
päästä edustamaan Suomea vuonna 2020.
Kuva: Lassi Palo.


   
Urheilutoimittajain Liitto
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat