HUT putsasi palkintopöydän UL:n golfissa
16.7.2019 1:16 Uutiset / Helsingin Urheilutoimittajat

HUT putsasi palkintopöydän UL:n golfissa

HUT:n Hannu Jalonen ylsi viidennen kerran UL:n golfmestariksi. Nokialla toiseksi päätyi Tampereen Rami Rajakallio (vasemmalla) ja kolmanneksi Turun kerhon Tomi Paju. (Yläkuva)

Helsingin Urheilutoimittajien jäsenet kävivät kesäkuun alussa kahmimassa valtaosan palkinnoista Urheilutoimittajain liiton vuotuisissa golfmestaruuskisoissa. Tänä vuonna pelipaikka oli Nokia River Golf Tampereen urheilutoimittajien isännyydessä. Yhteensä 35 pelaajasta 14 edusti HUT:a, ja jokaisen sarjan voitto tuli HUT:lle.

UL:n mestaruuden vei nimiinsä Hannu Jalonen, joka nosteli pääpokaalia viidennen kerran. Edellisen mestaruutensa Jalonen pelasi kaksi vuotta sitten Salossa. Nokialla Jalonen nousi mestariksi vahvan toisen päivän ansiosta. Maanantaina hän pelasi River-kentän 88 lyönnillä, mutta petrasi tiistaina vaikeammaksi arvioidulla Rock-kentällä 77 lyöntiin. Tampereen Rami Rajakallio päätyi samaan yhteistulokseen 165 Jalosen kanssa, mutta Jalonen voitti paremman toisen päivän ansiosta. Kolmas oli Turun kerhoa edustava salolainen Tomi Paju tuloksella 170.

Liiton mestaruudesta pelataan tasoituksettomana lyöntipeliä. Lisäksi kisoissa on kaksi tasoituksellista sarjaa henkilökohtaisessa kilpailussa. A-sarjassa mittelevät tasoituksilla 0-18,4 pelaavat, joiden paremmuus mitataan lyöntipelituloksina. A-sarjassa HUT otti peräti kolmoisvoiton, mutta Mikael Oivo oli selvä ykkönen. Hän pelasi tasoitukselliset tulokset 71+74 ja keräsi yhteistuloksen 145. HUT:n Antti Nieminen jäi viiden lyönnin päähän ja Jussi-Pekka Reponen Niemisestä lyönnin.

Isommilla tasoituksilla eli 18,5:stä ylöspäin pelaavat mittaavat tasonsa pistebogey-kisassa, jossa tulos 36 merkitsisi omaan tasoitukseen pelaamista. B-sarjan voitti HUT:n Kaija Yliniemi, joka keräsi 62 pistettä (34+28). Sarjan kakkonen oli Porin kerhon Antero Karppinen tuloksella 61 ja kolmas Hämeenlinnan Pekka Kiviharju lukemalla 60.

Kolmen hengen joukkuein pelattavassa joukkuekisassa HUT:n kolmosjoukkue nousi vahvalla toisen päivän pelillä kärkeen ohi Tampereen ykkösjoukkueen. Mestaritrion muodostivat Antti Nieminen, Markku Ulander ja Markus Borenius. HUT-kolmonen kukisti Tampereen kolmella pistebogey-pisteellä, kolmas oli HUT:n ykkösjoukkue Jussi-Pekka Reponen, Hannu Jalonen ja pitkästä aikaa kisoihin ehtinyt Thomas Hallbäck.

UL:n golfmestaruudesta on pelattu vuodesta 1991, ja Nokia oli kisaisäntä myös toisella yrittämällä vuonna 1992. Kisaperinteeseen kuuluu olennaisesti myös iltajuhla, ja tällä kertaa se oli leppoisissa ja maukkaissa tunnelmissa Varalan urheiluopiston rantasaunalla.

Tapahtuman 30-vuotisjuhlakisa on vuorossa ensi vuonna Keski-Suomessa, jossa kenttinä ovat Jyväskylän ja Muuramen golfkentät. Kisapäivät ovat tutut: kesäkuun ensimmäinen maanantai ja tiistai.


Tasoituksellisessa B-sarjassa HUT:n Kaija Yliniemi otti UL:n golfkisahistorian toisen voittonsa, kun Porin kerhon Antero Karppinen (vasemmalla) ja Hämeenlinnan Pekka Kiviharju pysyivät takana.


HUT otti tasoituksellisessa A-sarjassa kolmoisvoiton vahvasti pelanneiden Mikael Oivon (keskellä), Antti Niemisen (vasemmalla) ja Jussi-Pekka Reposen voimin.


HUT:n kolmosjoukkue Markus Borenius (vasemmalta), Antti Nieminen ja Markku Ulander pääsi juhlistamaan voittoa kiertopalkintoauton kera.

Tulokset HUT-painotuksella:

UL:n mestaruus, 36 reikää, tasoitukseton lyöntipeli: 1) Hannu Jalonen HUT 165 (88+77), 2) Rami Rajakallio Tampere 165 (81+84), 3) Tomi Paju Turku 170 (89+81), 4) Jussi-Pekka Reponen HUT 171 (86+85), ...muut HUT:n pelaajat: 7) Mikael Oivo 181 (89+92), 8) Seppo Jolkkonen 182 (93+89), 9) Thomas Hallbäck 182 (90+92), 11) Markku Ulander 186 (96+90), 13) Antti Nieminen 188 (93+95), 17) Ari Pusa 198 (97+101), 21) Kristofer Andersson Ruotsalo 200 (102+98), 22) Markus Borenius 200 (101+99), 23) Kalle Virtapohja 201 (106+95), 24) Riitta Koivuranta 203 (104+99), 30) Jukka Suomela 216 (110+106).

Tasoituksellinen A-sarja (hcp 0-18,4), 36 reikää: 1) Mikael Oivo HUT 145 (71+74), 2) Antti Nieminen HUT 150 (74+76), 3) Jussi-Pekka Reponen HUT 151 (76+75), ...muut HUT:n pelaajat: 5) Markku Ulander 153 (79+74), 7) Hannu Jalonen 155 (83+72), 10) Ari Pusa 160 (78+82), 11) Seppo Jolkkonen 161 (82+79), 18) Thomas Hallbäck 166 (82+84), 19) Markus Borenius 166 (84+82), 23) Kalle Virtapohja 171 (91+80), 26) Kristofer Andersson 178 (91+87).

Tasoituksellinen B-sarja (hcp 18,5-), 36 reikää, pistebogey: 1) Kaija Yliniemi HUT 62 (34+28), 2) Antero Karppinen Pori 61 (33+28), 3) Pekka Kiviharju Hämeenlinna 60 (30+30), 4) Riitta Koivuranta HUT 58 (28+30), ...8) Jukka Suomela HUT 47 (23+24).

Joukkuekilpailu, 36 reikää, pistebogey: 1) HUT III 188 (Antti Nieminen 67, Markku Ulander 64, Markus Borenius 67), 2) Tampere I 185 (Eero Rautio 67, Pekka Mikkonen 63, Esa Maaranen 55), 3) HUT I 182 (Jussi-Pekka Reponen 66, Hannu Jalonen 63, Thomas Hallbäck 55), ...9) HUT IV 164 (Ari Pusa 59, Riitta Koivuranta 58, Jukka Suomela 47), 10) HUT II 155 (Seppo Jolkkonen 59, Kalle Virtapohja 51, Kristofer Andersson 45).

Teksti: Kaija Yliniemi
Kuvat: Esa Maaranen




   
Kuopion Urheilutoimittajien Kerho
«  Elokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat