Fair Play -lehti: Ulkourheilullinen aines valtaa urheilukirjat
14.10.2019 9:02 Uutiset / Urheilutoimittajain Liitto ry

Fair Play -lehti: Ulkourheilullinen aines valtaa urheilukirjat

Urheilukirja voi olla urheilukirja, joka voi keskittyä täysin vereen, hikeen ja kyyneliin, perustua kunnianhimoisen ihmisen raastavaan poltteeseen matkalla kohti maailmanennätyksiä, mutta Tšehovin sanoin: Ei ihminen tarvitse vain kuusi jalkaa maata tai vähintään 50 hehtaaria, hän tarvitsee koko maailman. Urheilukirjakin kertoo maailmasta ja yhteiskunnasta.

Näin kiteytti urheilukirjallisuuden syvimmän olemuksen nuorten kirjailijana ja kolumnistina tunnettu Kalle Veirto Lahden paikalliskerhon elokuisten Kuninkuusravien yhteydessä järjestetyssä urheilukirjallisuusseminaarissa. Tasokkaassa paneelikeskustelussa olivat mukana myös Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Juha Kanerva, esikoisteoksensa julkaissut jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen, Hevosurheilu-lehden toimittaja ja muun muassa ravivalmentaja Timo Nurmoksen elämäkerran kirjoittanut Harri Lind ja kaksi raviurheiluaiheista teosta toimittanut Erkki Hujanen. Keskustelua veti toimittaja ja ravistudion juontaja Jarkko Litmanen.

Mitä hyvän urheilijaelämäkerran tulee sisältää?

Puheenvuoroissa sivuttiin useita näkökulmia: kustantajan, kirjoittajan ja lukijan.

– Näyttää siltä, että on tulossa todella muotiin se, että ulkourheilullinen aines ottaa vallan. Tämä näkyy esimerkiksi Jere Karalahdesta ja Marko Jantusesta kertovissa kirjoissa, Sihvonen paalutti.

– Halutaan kirjoittaa eletystä elämästä, ura jää sivuun, Hujanen komppasi. Suuntaus ei panelistien mielestä välttämättä takaa parasta mahdollista lopputulosta.

– Jantusen kirja oli lähinnä kirja Minnesota-hoidosta ja selviytymisestä. Jääkiekkopuoli jäi vähemmälle, eikä se tehnyt kirjalle hyvää, Veirto pohti.

Mikäli kustantajalta kysytään, jotain raflaavaa urheilijan elämäkertaan on ujutettava. Muuten se jää kauppojen hyllyille.

– Katsotaan Zlatanin (Ibrahimovic) tai Kimi Räikkös -kirjan myyntiä, niissä kirjoissahan tuodaan esiin huumeet, peliongelmat ja tappelut pukukopissa. Zlatan teilaa Pep Guardiolan kirjan alussa. Myyntiluvut ovat huikeat. Jos teos on tasapaksu ilman säröjä, sellaisen kirjan myyntiluvut jäävät pieniksi. Kustantajat antavat direktiiviä, millä pystyy markkinoimaan ja kauppaamaan, Kanerva huomautti.

Lue lisää panelistien ajatuksista uusimmasta Fair Play -lehdestä: Fair Play -lehti 3/2019.


Harri Lind (vas.), Petteri Sihvonen, Juha Kanerva, Kalle Veirto
ja Erkki Hujanen pohtivat muun muassa sitä, miten haastateltavan
saa avautumaan. – Suomalainen mies puhuu jaloillaan, Veirto
siteerasi kestävyysjuoksija Juha Väätäistä. Kuva: Jarno Unkuri.



   
Keski-Suomen Urheilutoimittajat
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti