Pohjanmaan Urheilugaala
23.12.2011 11:07 Uutiset / Pohjanmaan Urheilutoimittajat Pohjanmaan urheilugaala tuo taas juhlahumua lakeuksille

Kolmannen kerran järjestettävä Pohjanmaan urheilugaala tuo jälleen
annoksen juhlahumua lakeuksille. Pohjanmaan Liikunta ja Urheilun sekä
Pohjanmaan Urheilutoimittajien lauantaina 11. helmikuuta järjestämässä
tapahtumassa palkitaan tuttuun tyyliin menneen vuoden ansioituneita
tekijöitä urheilun saralta. Lisäksi Seinäjoen Rytmikorjaamolla on tarjolla
hyvää ruokaa ja viihdyttävää ohjelmaa.

Tilaisuudessa palkitaan vuoden urheilija, vuoden nuori urheilija (alle 23
vuotta), vuoden seura, vuoden joukkue ja vuoden valmentaja. Lisäksi illan
aikana jaetaan palkinto liikunnan ja urheilun eteen tehdystä elämäntyöstä
sekä ns. jokeripalkinto vuoden mittaan säväyttäneestä liikunta- tai
urheiluteosta, jota ei ole etukäteen rajattu mihinkään kategoriaan. Myös
Pohjanmaan Urheilutoimittajien perinteinen vuoden maineteko -palkinto eli
helavyöpuukko luovutetaan gaalassa.

??Gaala on selvästi ottanut paikkansa urheiluväen kokoontumisena. Tällä
kertaa mennään teemalla Pohjanmaan urheilugaala parhailla pohjalaisilla
esiintyjillä ja voimilla, PLU:n aluejohtaja Aino-Maija Siren tähdentää.

Hyväksi havaittu perusidea säilyy, mutta nyt ohjelman osalta luotetaan
entistä enemmän vankkaan paikalliseen osaamiseen. Juontajana toimii
urheiluväelle tuttu Timo Ristimäki ja musiikista vastaa ammattitaidostaan
ja monipuolisuudestaan tunnettu Kuohu-orkesteri.
Illan huumoripläjäyksen takaa Duo Trebbio ja illan aikana kuullaan mm.
harmonikkataiteilija Jonna Pirttijokea. Muutakin ohjelmaa on luvassa.

Viime kerralla gaalassa palkittiin mm. rallitähti Jari-Matti Latvala sekä
pesäpallon SM-kultaa voittanut Vimpelin Veto. Ketkä lienevät
parrasvaloissa tällä kertaa?

Kello 19.30 starttaavan gaalan pukukoodi on ns. smart casual. 35 euron
illalliskortit ovat varattavissa PLU:n toimistolta.


   
Pohjanmaan Urheilutoimittajat
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Tapahtuma
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Ilmoittautuminen
 
 Hakuaika
 
 Fair Play -lehti
Kategoriat